maanantai 10. elokuuta 2015

Powercup finaali 2015 Takkula

Nyt on siis finaalit ohi!

Lähdimme ajamaan kohti Takkulaa Perjantaina. Kun olimme perillä, kävelytimme ponin, pystytimme teltan ja ruokimme ponin. Sitten olikin jo aika mennä nukkumaan.

Seuraavana päivänä oli kouluosuus. Starttasin numerolla 13, eli aika keskellä luokkaa. Kilpailut alkoivat kymmeneltä. Äiti ja Isla letittivät ponin harjan verkolle, ja Nixo letitti hännän.



Starttini oli klo. 10.20. Verkkasin ennen sitä 20-30 min. Verkassa meni ihan ok, olisi ehkä voinut mennä paremminkin. Radalle päästyä poni ei ollut niin virkeä, vasta laukkojen jälkeen. Tosin oli todella lämmin. Rata meni ihan hyvin, paitsi että yksi laukka lävistäjä oli väärässä laukassa. Kun piti mennä lävistäjä keskilaukassa, niin poni rykäsi vauhtii, ja luulin, että se vain oli innoissain. Sain sitten jälkeenpäin tietää, että meillä oli ollut väärä laukka. Siitä johtuen sitten 1 ja 4 tuomareilta. Vähän harmittaa tuo, olisin voinut korjata laukan jos olisin huomannut että vaihtoi. Mutta en huomannut.

No, ihan tyytyväinen silti rataan. Videota en voi nyt näyttää, mutta ehkä myöhemmin kun ehdin tehdä sen.






Rakettihäntä :D



Kouluosuudelta tuli 57.3% ja lopputulos 23/34. Voittajalla jotain 64%, ja vain 8 ratsukkoa saivat yli 60 prosenttia. Vaikka tämä rata meni paljon paremmin kun aluekarsinnoissa, niin taso on niin paljon kovempi. Ja kun ajattelee sitä, että nämä olivat elämäni neljännet koulukisat ja toiset aluetasolla..

Tuomarin kommentissa luki: "työläs mutta kiltti poni", joka pitää paikkaansa..

Seuraavana päivänä oli sitten esteosuuden vuoro. kilpailut alkoivat klo 10, mutta siinä oli yksi seuraluokka ennen ponien finaalia. Lähdin nr. 31, ja starttini oli n. klo 12. Poni oli jo verkassa hyvin kuulolla ja tuntui hyvältä ratsastaa. Perusrata oli siis 80cm. Siinä oli 8 estettä joista yksi sarja, joten 9 hyppyä. Rata meni oikein hyvin. Viimeiselle tuli vähän kaukaa, mutta silti ilman pudotusta. Päästiin siis toiselle kierrokselle, koska arvostelu oli AM5.





 Toiselle kierrokselle pääsi yhteensä 26 ratsukkoa.. Lähtöjärjestys oli sama, ja lähdin toka vikana. Rata oli melkein sama, mutta pari hyppyä oli otettu pois. Uusinta oli esteet 1,2,3,5a,5b,7 ja 8. Joten 6 estettä ja 7 hyppyä. Poni oli tosi hyvä alusta asti, tein yhden tiukan tien joka onnistui oikein hyvin. Päästiin läpi nollilla. Vasta radan jälkeen sain kuulla, että äsken hyppäämäni rata oli 90cm korkea.. Eli meidän ensimmäinen 90cm rata. Pikkuponeilla oli perusrata 70cm, ja uusinta sitten 80cm. Joten isoille poneille nostettiin 90cm. Kun katsoin verkassa esteitä, niin ne näyttivät mielestäni vähän korkeammilta kuin 80cm. Mutta ajattelin että ne vain näyttivät siltä, koska ne olivat aiemmin ollut 70cm.


käännös esteen päällä
kääntyy kääntyy!



Uusinnan jälkeen menin ravaamaan verryttelykentälle, ja kuulin kun minut kutsuttiin palkintojen jakoon. Olin viimeinen sijoittunut, eli 9/34. Annoin ponin mennä aika kovaa kunniakierroksella, sen se oli ansainnut.





Minä olen itse oikein tyytyväinen viikonloppun, vaikka kouluosuus olisi voinut mennä paremmin. Mutta nyt, nokka (ja tietysti turpa) kohti uusia kisoja!

PS. Isla oli aivan mahtava kisahoitaja.. c:


Huomenna alkaa koulu, aloitan yläasteen. Koulun alkaminen tarkoittaa enemmän postauksia, koska silloin arki palaa taas..


 
Kaikki kuvat missä minä esiinnyt, c. Isla.

Kiitos Äidille, Isälle, kisahoitaja Islalle ja Nixolle! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!