keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 16 - Tavoitteita 2015 ja 2016

Ensin katsotaan vähän tämän vuoden tavoitteita:



Omasta mielestäni onnistuin melko hyvin. Olisin tuota ensimmäistä (65% helppo B) yrittänyt saada jostain 1-tason kisoista jossa se olisi voinut hyvinkin onnistua, mutta poni sairastui joten se sitten jäi.

Laitoin vain puolikkaan raksin seuraavaan tavoitteeseen, eli 90cm radan kisaamiseen, koska powercupin uusinta oli 90cm. Oltaisiin menty vielä joku 90cm luokka jos poni ei olisi sairastunut, mutta en kuitenkaan halua hyväksyä tätä tavoitetta suoritetuksi. Ehkä olen hieman ankara itselleni, mutta näin se nyt vain on.

"Pitää hauskaa Silverin kanssa" onnistu oikein hyvin, kun ajattelen tätä vuotta tulee poni heti mieleen. Se oli se tavoitekin.

Powercup ja amatour tour on myös "hyväksytty". Olisin päässyt amatour touriin mutta poni sairastui ja pc päästiin finaaliin asti. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli ihan hyvä ettei amatour touriin menty, siinä olisi mennyt hukkaan rahaa ja en olisi siellä kuitenkaan pärjännyt koska en siihen kaahaaja meininkiin halua mennä. Sitten ehkä joskus "oikeaan" luokkaan hihsiin? ;)

Viimeinen tavoite, eli kisata niin paljon kuin mahdollista onnistui myös hyvin. Lähdettiin aina kisoihin kun oli vain mahdollista, tietenkin ponia ajatellen.


Sitten ensi vuoden tavoitteisiin:


Punaiset tavoiteet ovat niitä mitä en odota että saavutan, mutta pidän kuitenkin tavoitteina.

Avaan teille vähän näitä tavoitteita:

-kehittyä ratsastajana. Siinä ei ole mitään erikoista, mutta joo, yritän pitää tämän 2016 enemmän treenivuotena.

- Saada 65% h:b radasta. Sama kuin tänä vuonna, mutta nyt aijon sen toteuttaa!

- Kuten jo aijemmin sanoin, keskittyä enemmän treeneihin.

- ratsastaa enemmän eri hevosia. Aina kun on mahdollisuus niin ratsastaa muidenkin hevosia.

-powercup. En ole vielä kisannut 100cm joten pääsisin vielä powercuppiin. Tämä ei ole kuitenkaan nyt ensisijalla, joten en tiedä jos lähdetään edes aluekarsintoihin. Ehkä Isla haluaa lähteä pc tänä vuonna?

-löytää isompi kisaratsu ja sen kanssa sitten mennä 100cm; tämä on enemmänkin unelmatavoite. Mutta faktahan se on että olen jo 171cm pitkäjalkainen tyttö ja ponini on 17 vuotias 145cm säkäinen poni, enkä Silverillä enää kisaa taikka hyppää ratoja yli 90cm. Jossain vaiheessa se hevonen on hankittava, mutta tämä tavoite ei nyt tarkoita uuden hevosen ostamista vain uuden kisattavan hevosen löytämistä, eli ei välttämättä omaa hevosta.

- Kasvattaa blogin lukijanmäärää. Blogia ei ole kauhean kiva kirjoittaa kun tietää että niitä lukijoita ei ole paljon yli 20. Kuitenkin panostan blogiini tunteja päivässä joten olisi kiva jos tänne löytäisi ennemmän lukijoita :)

- tehdä blogista vielä mielenkiintoisemman. joo, yritän panostaa entistä enemmän blogiin.

- parantaa numeroita entisestään. Minulla on jo ihan kyvät numerot, ja olen itse niihin tyytyväinen. Aina voi kuitenkin parantaa. Ainakin yritän pitää arvosanoja tälläisinä ja parantaa enkun numeroa.

- viitata enemmän tunneilla. Jos viittaisin enemmän sainsin vielä parempia numeroita. pitää vain ottaa itseänsä niskasta kiinni ja nostaa se käsi ylös!

-olla saamatta yhtäkään huonoa wilma viestiä. Sain tänä vuonna yhden koska kirja oli unohtunut kotiin. Joten nyt yritän olla saamatta yhtäkään huonoa viestiä wilmaan!


Tänä vuonna laitoin siis myös muitakin kuin hevosiin liittyviä tavoitteita, ja ensi vuoden lopussa katsotaan taas miten onnistuin!



Tavoitteiden laatiminen on tosi kiva tapa suunnitella omaa vuotta, ja 2016 tulee olemaan enemmän treenivuosi ja tulen antamaan Islan (sisko) kisata ponilla ja itse sitten ratsastella myöskin muita hevosia. En tietysti hylkää Silveria, sitä se ei ole missään nimessä ansainnut ja sen on niin ihana poni ettei sitä ihan noin vaan unohdeta. Kuitenkin todellisuus on se etten sillä pysty ikuisesti ratsastamaan pituudeni takia. Olen jo yli 170cm ja tiedättekö mitä, minä kasvan vielä!(toivottavasti en kuitenkaan ihan 10cm enää kasva, alkaa olla jo ihan hyvä..)


Mitkä ovat teidän tavoitteet vuodelle 2016?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!